Odotettavissa runsaasti puolukkaa ja erittäin runsaasti hillaa

Marjakasvien kukinta on viileän kevään ja alkukesän takia pari kolme viikkoa myöhässä siitä, mihin viime vuosina on totuttu, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).

Odotettavissa runsaasti puolukkaa ja erittäin runsaasti hillaa


Kukinnan perusteella mustikasta on odotettavissa keskinkertainen sato. Eteläisessä Suomessa mustikan pääsato kypsyy keskikesän lämpötiloista riippuen poimittavaksi heinäkuun jälkipuoliskolla.

”Oulun eteläpuolisella alueella mustikka on kukkinut keskinkertaisesti, osassa Pohjois-Karjalaa paikoin runsaasti. Lapin alueella mustikan kukinta on melko heikkoa”, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luken tiedotteessa.

Erittäin runsaasti hillaa odotettavissa

Puolukasta on puolestaan odotettavissa runsas sato – lakasta eli hillasta jopa erittäin runsas.

Luken mukaan puolukan kukkia on keskimäärin runsaasti, etenkin Jyväskylän pohjoispuolella. Oulun pohjoisen puoleisilta alueilta taas ei ole riittävästi kukkahavaintoja niiden runsauden arviointiin.

Lakan eli hillan kukkia on havaittu runsaasti tai erittäin runsaasti, etenkin Pohjois-Karjalan ja eteläisen Lapin alueella.

Marjasatoseurannassa on Luken mukaan tänä vuonna lähes 200 tutkimusmetsää eri puolilla maata. Mustikan kukkien määrä on laskettu yli kolmeltasadalta yhden neliömetrin kokoiselta koeruudulta.

Lähde: STT

 

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Facebooktwitterlinkedinmail