Maakotka on leviämässä Etelä-Suomeen tekopesien avulla – kolme poikasta löytynyt

Maakotkat ovat palaamassa eteläiseen Suomeen. Uhanalaisen lajin levittämisessä etelämmäksi ollaan onnistumassa tekopesien ansiosta, kertoo Suomen luonnonsuojeluliitto.

Maakotka on leviämässä Etelä-Suomeen tekopesien avulla – kolme poikasta löytynyt


Liitto teki 50 tekopesää maakotkan levinneisyysalueen etelärajalle Suomenselän alueelle. Tänä vuonna jo kolmessa pesistä havaittiin pesintä tai sen yritys.

Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla syntyi jo yhteensä kolme poikasta. Etelä-Pohjanmaalla nuori pari rakensi pesää, mutta munintaa ei vielä tapahtunut.

Maakotkien pesimäkannaksi arvioitiin viime vuonna 337–451 paria. Valtaosa niistä elää Lapissa. Lajia on takavuosina salametsästetty laajalti.

”Maakotkan levittäytyessä eteläiseen Suomeeen se saattaa myös oppia, että ihmistä ei tarvitse pelätä niin paljon kuin aiemmin”, tekopesien rakennusta johtanut Risto Sulkava sanoi tiedotteessa.

Lähde: STT

 

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Facebooktwitterlinkedinmail