Tulorekisteri nähdään myönteisenä, mutta työläänä uudistuksena

Opinahjon kyselyssä selvitettiin tulorekisteriin valmistautumista.

Tulorekisteri nähdään myönteisenä, mutta työläänä uudistuksena


Opinahjo selvitti palkkahallinnon parissa työskentelevien valmistautumista sekä mielipidettä uudesta tulorekisteristä. Tulorekisteri otetaan käyttöön 1.1.2019, ja sitä kautta tullaan jatkossa ilmoittamaan kaikki palkkatiedot.

Kyselyyn vastanneista 68 % kertoi näkevänsä uudistuksen positiivisena asiana. ”Päästään tälle vuosituhannelle” ja ”oli jo aikakin, että kaikki viranomaiset saadaan saman rekisterin alle”, kommentoi muutama vastanneista. Näin siitäkin huolimatta, että kolme neljästä vastaajasta arvioi tulorekisterin nostavan työmäärää keväällä merkittävästi.

Valmistautuminen monella vielä kesken

Vaikka moni koki valmistautuneensa uudistukseen hyvin tai erittäin hyvin (73 %), valtaosa ei vielä ollut ottanut käyttöön Suomi.fi-valtuuksia. Myös palkansaajien taustatietojen päivittäminen oli monessa yrityksessä vielä kesken, tai sitä ei oltu vielä edes aloitettu.

Koko tutkimuksen tulokset löydät Opinahjon verkkosivuilta.

Opinahjo – ammattitaitosi ylläpitäjä

Opinahjo on verkkopalvelu, josta löydät talous- ja palkkahallinnon sekä esimiestyön koulutukset. Aina ajankohtaisten koulutusten lisäksi tuotamme muuta materiaalia ammattitaidon ylläpitoon, kuten erilaisia kolumneja, asiantuntijapuheenvuoroja sekä erilaisia ladattavia oppaita. Tutustu palveluumme!

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail