Timo Lehtinen: Taloushallinnossa tärkeintä on ihminen

”Digitalisaatio parantaa talousjohdon valmiuksia, mutta osaamisen merkitys ei vähene”, Accountor-konsernin uusi talousjohtaja Timo Lehtinen sanoo.

Timo Lehtinen: Taloushallinnossa tärkeintä on ihminen


Accountor-konsernin CFO-pestin lokakuun alussa vastaanottanut, aiemmin YIT:n, Saunalahden ja Affecton talousjohtajana toiminut Timo Lehtinen korostaa ihmisten ja osaamisen merkitystä taloushallinnossa. Lukujen ja liiketoiminnan yhteyden ymmärtäminen on tärkeää, mutta rinnalle tarvitaan lisäksi monipuolista osaamista.

”Talouden ammattilaisilta edellytetään nykyisin monenlaisia taitoja. Tietojärjestelmät luovat pohjan, jonka päällä taloushallinto rakentuu koko ajan uudistuvan ammattitaidon varaan, säädösten ja standardien muuttuessa jatkuvasti. Lisäksi tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja”, Lehtinen korostaa.

Lehtinen on seurannut läheltä digitalisaation vaikutuksia taloushallintoon ja talouden johtamiseen. Talousjohtajan työkalut ovat kehittyneet monipuolisemmiksi. Talouden analysointi- ja raportointiratkaisut johtavat taitavasti käytettyinä parempaan liikkeenjohtoon.

”Tiedonkulun sähköistys ja automatisointi jatkavat etenemistään, käsityössä on vielä paljon karsittavaa. Myös robotiikan ja keinoälyn hyödyntäminen ovat osa taloushallinnon tulevaisuutta”, Lehtinen uskoo.

Pitkä ura ja pitkiä juoksulenkkejä

Lehtisen kokemukset ovat rikastuneet erilaisilla toimialoilla sekä eri kokoisissa ja omistukseltaan erilaisissa yhtiöissä. Osa työnantajista on ollut pörssiyhtiöitä. Lähes 30 vuoden uran aikana vastaan on tullut nopeaa ja hidasta kasvua, yrityskauppoja, kotimaista ja kansainvälistä liiketoimintaa sekä luonnollisesti myös vuoden 2008 finanssikriisi.

”Vahvassa kasvussa olevan Accountorin kannalta reppuun on matkan varrelta kertynyt hyödyllisiä kokemuksia”, Lehtinen uskoo. ”Toivon, että niistä on hyötyä myös palvelujemme, asiakasratkaisujemme ja liiketoimintamme kehittämisessä.”

Uusien haasteiden edessä ongelmaksi ei ainakaan nouse talousjohtajan kunto. Sapattivuoden aikana innokas kuntoilija ehti harjoitella vielä aiempaa enemmän.

”Vuosi sitten innostuin triathlonista, jonka lajeista juokseminen on ollut jo aikaisemmin säännöllistä ja pyöräilykin tuttua nuoruudesta. Uiminen oli tuossa muodossa uusi laji. Elokuussa osallistuin ensimmäiseen triathlonin puolimatkaan – hieno kokemus”, Lehtinen kertoo.

Jätä yhteydenottopyyntö
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Facebooktwitterlinkedinmail