Ota Suomi.fi-valtuudet käyttöön veroasioinnissa

Liikkeen- ja ammatinharjoittajan tehtävä valtuutus ennen marraskuuta 2018.

Ota Suomi.fi-valtuudet käyttöön veroasioinnissa


Verohallinto ottaa käyttöön Suomi.fi-valtuudet marraskuussa 2018. Valtuuksia voivat käyttää sekä yritykset että henkilöasiakkaat. Suomi.fi-valtuuksilla voi valtuuttaa toisen henkilön tai yrityksen hoitamaan veroasioita puolestaan – esimerkiksi siis kirjanpitäjällä tulee olla valtuutus, jotta hän voi hoitaa yrityksen veroasioita.

Katso-tunniste käytössä vielä vuoden 2019

Yritysasiakkaiden, kuten osakeyhtiöiden, asunto-osakeyhtiöiden, kommandiittiyhtiöiden ja avointen yhtiöiden, Katso-tunniste jää käyttöön vielä siirtymäajaksi vuoden 2019 loppuun saakka uusien valtuuksien rinnalle. Vaikka Katso-tunniste on edelleen käytössä, palkkatietojen ilmoittamista varten tarvitaan heti 1.1.2019 alkaen Suomi.fi-valtuudet, sillä tällöin palkkailmoittaminen siirtyy täysin tulorekisteriin.

Liikkeen- ja ammatinharjoittaja: valtuutus tehtävä ennen 7.11.2018

Liikkeen- ja ammatinharjoittajien on tärkeää muistaa tehdä uusi valtuutus ennen marraskuuta, sillä Katso-tunnistautuminen ei ole enää mahdollista tälle henkilöyhtiöille. Muista siis valtuuttaa kirjanpitäjäsi ennen tätä ajankohtaa! Jos itse toimit valtuutettavan asemassa, on hyvä tietää, että Suomi.fi-palvelussa on myös mahdollista lähettää pyyntöjä valtuuksien antamisesta.

Opi lisää Suomi.fi-valtuuttamisesta Opinahjolla

Opinahjo on verkkokoulutuspalvelu, jonka erikoisosaamista ovat talous- ja palkkahallinnon koulutukset. Seuraamme alan muutoksia tiiviisti, ja tuotamme alan ammattilaisten kanssa ajankohtaisimmat koulutukset. Lisää Suomi.fi-tunnistautumisesta sekä muista verotusmenettelyn muutoksista saat koulutuksestamme Yritysten verotusmenettelyn uudistukset. Mikäli et ole tilaaja, pääset katsomaan koulutukset ottamalla ilmaisen kokeilun Taloushallinnon asiantuntijan paketista.

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Jätä yhteydenottopyyntö
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail