Muuttuva maailma tuo uusia haasteita henkilöstöjohtamiseen

Koulutuksen ohjaaja ja johtamisen yliopettaja FT, VTM Martin Stenberg Haaga-Heliasta kirjoittaa Accountor HR Solutionsin blogissa muutoksesta. 

Muuttuva maailma tuo uusia haasteita henkilöstöjohtamiseen


Stenbergin mukaan muutos on arkipäiväistynyt liiketoiminnassa. Muutoksen hallinta ja siitä saatavan tiedon ja osaamisen hyödyntäminen oppimisen kautta luovat uutta organisaation osaamista, johon kaikki organisaation jäsenet voivat osallistua. Kun muutoksen visio ja tavoitteet ovat määritelty ja viestitty, sekä organisaatio on varustettu tarvittavilla resursseilla, saadaan motivoitunut henkilöstö puhaltamaan yhteiseen hiileen.

”Organisaatio oppii, muistaa ja unohtaa, mutta myös luo uutta ja kehittyy jäsentensä kautta, joten henkilöstö on kaikkiaan kehittämisen ’primus motor’ – ainoa älykkyyden ja luovuuden lähde organisaatiossa”, Stenberg kirjoittaa.

Miten muutokseen voi varautua?

”Voidaanko muutosta ennakoida?” Stenberg kysyy kirjoituksessaan ja jatkaa, että liiketoiminnan analyysimenetelmät mahdollistavat monipuolisen ulkoisten ja sisäisten muutosten kartoituksen. Makro- ja mikrotalouden tutkimustasot tuottavat uutta tietoa, joka pitäisi silloittaa yritystoiminnan käytänteisiin.

”Toisaalta lukuisat vuosittaiset kansainväliset trenditutkimukset tuottavat varsinkin henkilöstöjohtamiseen mielenkiintoista tietoa. Niiden tuottamaa dataa ei kuitenkaan hyödynnetä riittävästi päätöksenteossa, sillä tutkimukset ilmentävät myös johdon epäluottamusta analyysimenetelmien tuottamaan dataan. Päätöksentekoprosessi on kaikkiaan intuitiivinen, joten johdon henkilökohtaista päätöksentekotapaa tulisikin tutkia syvällisemmin”, Stenberg sanoo.

”Olisiko systeemiajattelun syvällisempi hyödyntäminen toimiva silta erityyppisen tutkimusdatan hyödyntämisen ja johtamisen kehittämisen välille?” Martin Stenberg jatkaa.

Maailma muuttuu, työ muuttuu mukana

”Liiketoiminta ja työ ovat muuttuneet digitalisaation ansiosta. Digitalisaatio mahdollistaa syvällisen toimintojen kehittämisen ja tukee globalisoitumisilmiön hallintaa. Maailmasta on tullut globaali kylä”, Stenberg sanoo.

Stenbergin mukaan eräs mielenkiintoinen tekijä on myös monikulttuurisuuden lisääntyminen. Toisaalta työsuhteiden luonne on selkeästi muutoksessa, sillä määräaikaisten, osa-aikaisten, opiskelijoiden ja vuokratyöntekijöiden, sekä ulkoistusten määrä on kasvanut – henkilöstön rakenne työsuhteen luonteen mukaan on yhä jakautuneempi.

Henkilöstön kehittämisen kannalta tämä merkitsee uusia ja merkittäviä haasteita. Myös vuorovaikutustavat ovat muuttumassa, sillä ne siirtyvät yhä selkeämmin verkkoon aiheuttaen sosiaalisen vuorovaikutuksen vähenemistä teknistymisen ja sovelluskäytön kautta, Stenberg kirjoittaa.

Lue Stenbergin kirjoitus kokonaisuudessaan Accountor HR Solutionsin sivuilta.

Accountor HR Solutions on osa Accountor-konsernia.

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Jätä yhteydenottopyyntö
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail