Mamma Mariassa näkyy rakkaus italialaiseen ruokaan

Lahtelaisen Mamma Marian kansainvälinen henkilökunta on ottanut Työvuorovelhon omakseen.

Mamma Mariassa näkyy rakkaus italialaiseen ruokaan


Ravintola Mamma Maria on kuulunut Lahden katukuvaan ja lahtelaisten suosikkeihin jo vuodesta 1995. Ensin aloitettiin pienemmissä tiloissa Vesijärvenkadulla, ja muutamaa vuotta myöhemmin ravintola siirtyi paraatipaikalle Lahden torille. Näitäkin tiloja on kysynnän kasvaessa jo kertaalleen laajennettu.

23 vuotta on mille tahansa ravintolalle kunnioitettava ikä, mutta Mamma Marian suosion resepti on yksinkertainen: Mamma Mariassa on erinomainen ruoka, jota varten Lahteen tullaan kauempaakin. Rakkaus italialaiseen kulttuuriin ja ruokaan näkyy kaikkialla.

”Meille tulee viikoittain raaka-aineita suoraan Italiasta ja tuotamme itse esimerkiksi oliiviöljyn ja balsamicon sekä viinimme suoraan pientiloilta”, Mamma Marian talous- ja henkilöstöpäällikkö, osakas Virpi Kämppi kertoo.

Mamma Maria sopii kaikille vauvasta vaariin

”Meille on helppo tulla”, Kämppi paljastaa yhdeksi suosion lisämausteeksi. Helppous ulottuu Kämpin mukaan kaikille osa-alueille alkaen loistavasta sijainnista.

Asiakkaat myös kokevat Mamma Marian helpoksi ravintolaksi kaikenikäisille. Henkilökunnalta puolestaan löytyy kielitaitoa vastaanottamaan kauempaakin tulleet ulkomaalaiset vieraat.

Henkilökuntaa on Mamma Marian listoilla parikymmentä, kesän sesonkiaikaan ja Messilän kausiravintola mukaan lukien vieläkin enemmän. ”Kansalaisuuksia meillä on upeassa henkilökunnassamme yksitoista”, Kämppi kertoo ja jatkaa tämän olevan sekä rikkaus että haaste.

Henkilökunnan yhteisiä kieliä ovat suomi ja englanti, mutta useimmat osaavat italiaakin. Ravintolan osakkaissakin kansalaisuuksien kirjo näkyy myös hyvin: kaksi suomalaista, yksi brasilialainen ja yksi saksalainen.

TyövuoroVelholla kaaos kuriin kuin taikaiskusta

Helppoutta Kämppi lähti hakemaan myös ehdottaessaan uuden työvuorosuunnittelujärjestelmän ottamista käyttöön. ”Olimme vuosia tehneet niin lomalistat kuin työvuorolistat ja -toiveetkin käsin”, Kämppi kertoo. ”Se oli työlästä ja palkka-ajoihin meni ihan huomaamatta päiväkin.”

Tilitoimiston suosituksesta Mamma Marian käyttöön valittiin vuoden alusta TyövuoroVelho. Muutaman kuukauden kokemuksen perusteella Kämppi kertoo, ettei voisi olla tyytyväisempi. ”Saamme tiedot suoraan palkkahallintoon ja järjestelmä vähentää sekä käsityötä että virheitä.”

Salihenkilökunnan esimies Davide Truglio on myös tyytyväinen TyövuoroVelhoon. Kämppi paljastaa Truglion olevan varsin innokas uuden tekniikan kanssa, joten hänet sai vaivatta innostettua mukaan.

Myös muu henkilökunta on ottanut TyövuoroVelhon omakseen, vanhoja toimintatapoja, kuten paperisia työajanseurantoja ei enää kaivata. Henkilökunnan tiloissa on tabletti, johon jokaisella on omat tunnukset. Tällä hoidetaan esimerkiksi työvuorokirjaukset. Sali- ja keittiövastaavien vahvistamat työvuorot puolestaan toimitetaan kaikille sähköisesti. Kämpin ja Truglion mukaan jotain vanhaakin on säilynyt: työvuorolista tulostetaan edelleen nähtäville takahuoneeseen.

Lomasuunnittelun ollessa kiihkeimmillään Kämppi kertoo TyövuoroVelhon tuovan kaivattua helpotusta. ”Työvuorovelho taipui jo toteuttamaan meille tutut hyppyvuorotkin, joten saamme siitä avun myös ravintola-alalla muutenkin haastavaan lomasuunnitteluun.”

Jätä yhteydenottopyyntö
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Facebooktwitterlinkedinmail