Kauppalehti: Uuden toimitusjohtajan vetämä Accountor matkaa kohti pörssiä

Toimitusjohtaja Niklas Sonkinin mukaan Accountor on jo nyt pörssikelpoinen, eikä tätä mahdollisuutta haluta hukata, Kauppalehti kertoo.

Kauppalehti: Uuden toimitusjohtajan vetämä Accountor matkaa kohti pörssiä


Asko Schreyn kasvattama Accountor pitää kiinni kirjanpito- ja ulkoistusliiketoiminnasta mutta muuntautuu parhaillaan ohjelmistotaloksi sekä vahvistaa pörssikuntoaan, Kauppalehti kirjoittaa.

”Olimme jo kolme vuotta sitten pörssikelpoinen. Haluan varmistaa sen, että tämä mahdollisuus on omistajien käytössä”, toukokuussa Accountorin toimitusjohtajana aloittanut Niklas Sonkin kertoo Kauppalehdelle. ”Yksinkertaistamme liiketoimintarakennetta ja vahvistamme pörssikelpoisuutta kaikin mahdollisin tavoin.”

Tällä hetkellä Vitruvian Partners omistaa yhtiöstä 61,5 prosenttia, Asko Schrey perheineen 24,2 prosenttia ja Sponsor Capital 7,8 prosenttia. Henkilöstö ja johto omistavat yhtiöstä loput.

Accountor on harvinainen superkasvaja, Kauppalehti toteaa. Yhtiön liikevaihto on 2000-luvulla yli 80-kertaistunut. Seitsemässä maassa toimiva konserni on yli sadan yrityskaupan tulos.

”Yrityskauppahistorian takia meillä oli kolmetoista brändiä vielä viime vuoteen asti. Meidät on tunnettu talous- ja palkkahallinnosta, mutta meistä on tulossa laaja-alainen yritysten tukitoimintojen softatalo”, Sonkin sanoo Kauppalehdelle. ”Fokusoimme tuotekehitystä, myyntiä ja markkinointia, mutta tehostamme myös sisäistä yhteistyötä. Keskitymme yhteen brändiin eli Accountoriin.”

Sonkinin mukaan Accountor myy ennen kaikkea aikaa ja mielenrauhaa: ”Tuotamme ja myymme sekä ohjelmistotuotteita että palveluita, joten asiakkaille jää aikaa hoitaa omaa ydinbisnestään. Koska myymme aikaa ja tehokkuutta, tarjontamme käy kaupaksi myös heikommassa suhdanteessa. Ulkoistuksia ja kulusäästöjä haetaan myös vaimean kasvun oloissa.”

Sonkin ennakoi, että Accountorin liikevaihto kasvaa tänä vuonna 6–7 prosenttia noin 240 miljoonaan euroon. Käyttökate on viime vuodet ollut 10–14 prosenttia liikevaihdosta.

”Paperiton, kuititon toimisto on edistynyt ideana hitaanlaisesti, mutta lähestymme koko ajan sitä pistettä, että prosessien digitalisoituminen vyöryy eteenpäin hyökyaallon tavoin”, Sonkin uskoo.

Lähde: Kauppalehti

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Jätä yhteydenottopyyntö
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail