Arvoilla johtaminen on kaikkea muuta kuin haihattelua

Sari Baldauf korosti Accountorin strategiapäivillä arvojen ja yrityskulttuurin merkitystä intohimon, energian ja huippusuoritusten luomisessa.

Arvoilla johtaminen on kaikkea muuta kuin haihattelua


Arvoista on yritysmaailmassa puhuttu vuosikymmenet, mutta takavuosina ne jäivät suurelta osin puheeksi, joka ei heijastunut johtamiseen saakka.

Accountor-konsernin kansainvälinen johtajisto oli koolla Espoossa 27.-28.6. suunnittelemassa tulevaa, pohtimassa strategisia linjauksia ja erityisesti keskustelemassa johtamisesta lähes sadan esimiehen voimin. Kansainvälisessä joukossa nousi esiin erilaisia ajatuksia ja kokemuksia sekä erilaisten kulttuurien vaikutuksia. Monimuotoisessa, monikulttuurisessa toimintaympäristössä arvojen merkitys johtamisen työvälineenä korostuu entisestäänkin.

Kahden päivän aikana lähes kaikissa ryhmätöissä, paneelikeskusteluissa ja alustuksissa sivuttiin sitä, miten arvojen avulla päästään lähemmäs tavoitteita ja miten suuri työntekijäjoukko saadaan toimimaan entistä samansuuntaisemmin. Näkökulmana oli ennen kaikkea se, miten vastataan asiakaskunnan odotuksiin ja taataan, että liiketoiminta on eettisestikin vahvalla pohjalla kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa.

Myös tilaisuuden keynote-puhuja, Sari Baldauf, käsitteli omassa esityksessään arvojen ja niiden mukaan toimimisen merkitystä liiketoiminnassa. Baldaufin mukaan menestyksellisesti kasvavan yrityksen tärkeimpiä työvälineitä on yrityksen kulttuuri, joka saa kaikki yrityksessä työskentelevät mukaan vision toteuttamiseen.

Baldauf uskoo, että arvot ja se, että henkilöstö kokee yrityksen päämäärän ja olemassaolon merkitykselliseksi, luovat intohimon ja energian, jolla huippusuorituksiin kyetään vaikeissakin tilanteissa. Avoimuus, oikeudenmukaisuus ja oikeanlainen nöyryys yhdistettynä visioon, osaamiseen ja rohkeuteen luovat yhdessä arvojohtamisen kanssa eväät kunnianhimoisimpienkin tavoitteiden saavuttamiseen.

Näistä syistä arvopohjainen johtaminen on Accountorissa keskeisessä roolissa.

 

Haluan lisätietoja Accountorin ratkaisuista


 

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail

Yhteistyössä mukana