Suomi kipusi viidenneksi parhaaksi maaksi liiketoiminnan osaamisessa

Suomi on noussut kansainvälisessä vertailussa viidennelle sijalle liiketoiminnan osaamisessa, käy ilmi sveitsiläisen liikkeenjohdon instituutin IMD:n raportista.

Suomi kipusi viidenneksi parhaaksi maaksi liiketoiminnan osaamisessa


Vuosi sitten Suomi oli vertailussa kuudenneksi paras maa.

World Talent -raportissa arvioidaan, miten eri maissa ylläpidetään vaadittavaa osaamista, jotta yritykset voivat päästä parhaisiin tuloksiin. Vertailussa oli mukana 63 maata.

Suomi sai hyviä pisteitä esimerkiksi koulutuksesta, kun taas houkuttelevuudessa se jäi sijalle 24.

Ykkösenä oli viime vuoden tapaan Sveitsi, ja myös Tanska ja Belgia pysyivät kärkikolmikossa. Itävalta nousi yhden sijan ylöspäin neljänneksi, kun taas Ruotsi putosi nelossijalta viisi pykälää alaspäin 9:nneksi. Norjan sijoitus on 7.

Perää pitävät Romania, Mongolia ja Venezuela.

Lähde: STT

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Facebooktwitterlinkedinmail