Suomalainen muoti kiinnostaa kansainvälisesti

”Pienilläkin brändeillä on mahdollisuus menestykseen.”

Suomalainen muoti kiinnostaa kansainvälisesti


Suomalaisen muodin vienti on kasvussa ja persoonalliset suomalaisbrändit kiinnostavat kansainvälisellä muotikentällä. Tänään käynnistyvä Fashion in Helsinki -tapahtuma tuo muun muassa Dover Street Marketin, Farfetchin, Dries van Notenin ja 10 Corso Comon edustajat tutustumaan suomalaiseen muotiin ja nuorten suunnittelijoiden töihin.

Aalto-yliopisto, Business Finland, Helsinki New ja Pre Helsinki tekevät työtä suomalaisen muodin kansainvälisen kiinnostuksen edistämiseksi. Nelikon yhteistyöhanke, Fashion in Helsinki, tuo Helsinkiin tällä viikolla kattauksen kansainvälisiä muodin huippunimiä ja maailman johtavia sisäänostajia.

”Skandinaavisuus on nosteessa ja suomalaisten muotibrändien autenttiset tarinat kiinnostavat. Viime vuosina on huomattu, kuinka kohtaamisten kautta pienemmätkin toimijat voivat nousta kansainväliseen menestykseen. Fashion in Helsingin tärkeä tehtävä on esitellä suomalaista muotikenttää muotimaailman tärkeille vaikuttajille. Olen iloinen, että tänä vuonna saimme jälleen paikalle vaikuttavan kattauksen alan päättäjiä”, Business Finlandin Irma Patala sanoo.

Vientiluvut kertovat kansainvälisestä kiinnostuksesta

Suomen Tekstiili ja Muoti ry julkaisi viime viikolla Suomen vaatealan tuoreet vientiluvut, mitkä kertovat vientiliikevaihdon 11 prosentin kasvusta. Business Finland tekee Lifestyle Finland -ohjelmallaan aktiivista työtä lukujen kasvattamiseksi.

”Teemme aktiivista työtä verkottamalla yrityksiä kansainvälisten päättäjien kanssa ja uskon, että näkyvyyttä kasvattamalla luku olisi mahdollista moninkertaistaa. Suomesta nousee hienoja nuoria suunnittelijoita, joista osa jo tekee merkittävää yhteistyötä isojen brändien kanssa.”

Aalto-yliopiston nuorista suunnittelijoista yhteistyötä suomalaisyritysten kanssa ovat tehneet muun muassa Maria Korkeila, jonka tuottama mallisto R-Collectionin kanssa julkaistiin Pitti Uomossa sekä Rolf Ekroth, joka suunnitteli malliston Haltille.

”Kiinnostus nuoria suunnittelijoita kohtaan on herännyt yritysten keskuudessa laajemminkin ja muun muassa Gemmi ja Nokian Neulomo ovat jo toteuttaneet pieniä mallistoja yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Erinomaista, jos Aallon kasvatit pääsevät vihdoin mukaan vauhdittamaan yritysten kansainvälistä kilpailukykyä”, Aalto-yliopiston muotitaiteen professori Pirjo Hirvonen sanoo.

”Toivottavasti nyt valmistuvat suunnittelijat perustavat tulevaisuudessa kansainväliseen kasvuun tähtäävät yrityksensä Suomeen. Korkean taiteellisen osaamisen ja erottuvuuden lisäksi tärkeässä roolissa ovat kansainväliset verkostot”, Helsinki New:n ja Juni Communicationin viestintäjohtaja Martta Louekari kommentoi.

Pre Helsinki keskittyy tulevaisuudessa tukemaan suomalaista suunnitteluosaamista tarjoamalla alan ammattilaisille mahdollisuuden suunnittelupalveluiden myyntiin kansainvälisesti.

”Uudistamme fokuksemme ja verkkosivustomme mahdollistamaan muodin myynnin uudella tavalla. Uskomme kuratoidun suunnittelijarosterimme mahdollisuuksiin rakentaa muotialan kansainvälistä vientiä myös aineettomilla palveluilla – vahvan suunnitteluosaamisen myynnillä”, Pre Helsingin Maija Smart kertoo.

Fashion in Helsinki 23.–25.5.2018. Tapahtuman ohjelma on kokoaisuudessaan esillä osoitteessa: www.fashioninhelsinki.com.

Lähde: ePressi

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail