Robottimönkijä löysi Marsista orgaanista ainetta ja metaania

Marsin olosuhteet ovat saattaneet olla kelvolliset elämälle.

Robottimönkijä löysi Marsista orgaanista ainetta ja metaania


Robottimönkijä on löytänyt Marsista muinaisia orgaanisia molekyylejä ja metaania, Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa tiedottaa. Curiosityksi kutsutun robottimönkijän löytämät orgaanisten aineiden jäänteet sisältävät muun muassa hiiltä.

Löydetyn metaanin määrä vaihtelee eri vuodenaikoina. Tämä tarkoittaa uutistoimisto AFP:n mukaan sitä, että kaasu on peräisin joko itse Marsista tai sen pinnanalaisesta vedestä.

Varsinaisia merkkejä elämästä ei voi varmasti sanoa löytyneen. Orgaanisia yhdisteitä voi syntyä myös ei-biologisissa prosesseissa, ja löydökset saattavat olla myös Marsin ulkopuolelta. Robottimönkijän löydökset kuitenkin auttavat Nasaa tulevissa etsinnöissä.

Curiosity löysi orgaanista ainetta myös vuonna 2014. Tutkijat kuitenkin pitävät tämänkertaista löydöstä toistaiseksi vahvimpana todisteena siitä, että Marsin olosuhteet ovat saattaneet olla kelvolliset elämälle.

Curiosity laskeutui Marsiin vuonna 2012. Yli vuosi sitten moottoriongelman vuoksi keskeytyneet poraukset alkoivat uudelleen toukokuussa.
Curiosityn tekemistä löydöistä kerrottiin Nasan tiedotustilaisuudessa torstai-iltana ja ne julkaistaan Science-lehdessä.

Lähde: STT

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail