Perhoskesä oli edellisvuosia pirteämpi

Helteet aikaistivat kuoriutumista jopa kolmella viikolla.

Perhoskesä oli edellisvuosia pirteämpi


Päiväperhosten kannat lähtivät tänä kesänä selvään kasvuun edellisvuosiin verrattuna, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke. Useimmat lajit olivat selvästi runsaslukuisempia kuin aiempina vuosina, jolloin kannat ovat voineet keskimääräistä heikommin.

Kesän perhosmäärä oli vähintäänkin 2000–luvun keskiarvon luokkaa, Syke arvioi. Pitkään kestäneen helleaallon vuoksi päiväperhoset kuoriutuivat jopa kolme viikkoa etuajassa.

Runsaslukuisia lajeja olivat muun muassa alkukesän sinisiivet ja hopeatäplät. Myös viime kesinä kärsineitä nokkosperhosia oli enemmän.

Helteen aiheuttama kuivuus haittasi joitakin päiväperhoslajeja. Rehevää kasvillisuutta suosivien tesma-, kartta- ja noitaperhosten määrät laskivat.

Lähde: STT

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail