OP:n ennuste: Suomen talouskasvu jatkuu 2–3 prosentin tahtia

Suomen talous kasvaa hyvää vauhtia tänä ja ensi vuonna, arvioivat finanssiryhmä OP:n ekonomistit. Kasvuennustetta tälle vuodelle laskettiin kuitenkin hiukan tiistaina.

OP:n ennuste: Suomen talouskasvu jatkuu 2–3 prosentin tahtia


Täksi vuodeksi OP ennustaa bruttokansantuotteeseen 2,8 prosentin kasvua, kun tammikuussa ennuste oli 3,3 prosenttia. Pääekonomisti Reijo Heiskasen mukaan taustalla on se, että taloudessa ei talvella päästy niin kovaan vauhtiin kuin aiemmin ennakoitiin.

Ennuste Suomen ensi vuoden talouskasvusta säilyy ennallaan 2,3 prosentissa. OP:n ekonomistit arvioivat, että ensi vuonna talouden kasvua hidastaa asuntorakentamisen kasvun hyytyminen.

OP uskoo, että työllisyysaste nousee ensi vuonna yli 72 prosentin.

Lähde: STT

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail