Maailman suurimmassa Happy Hourissa on mukana jo yli 500 suomalaisravintolaa

Maanlaajuisen jättitempauksen takana on tamperelaisravintoloitsija Teemu Aaltonen, joka haluaa saada ihmiset pois kotoa ja sosiaalisesta mediasta ravintoloihin viettämään yhteistä aikaa.

Maailman suurimmassa Happy Hourissa on mukana jo yli 500 suomalaisravintolaa


Idean isä, Teemu Aaltonen on innostanut tempaukseen tähän mennessä mukaan noin 500 ravintolaa yli 50 paikkakunnalta ympäri Suomen. Ravintolat ovat toivoneet yhteisponnistuksesta jokavuotista perinnettä. Sana Maailman suurimmasta Happy Hourista kiiri Aaltosen mukaan Tampereelta nopeasti koko maahan ja on saanut ravintola-alalla erittäin positiivisen vastaanoton.

”Tällä olisi hienoa päästä vaikka Guinnessin ennätystenkirjaan. Idea tapahtumaan lähti alun perin siitä, kun medioiden tapa lietsoa ravintoloiden keskinäistä kilpailua alkoi ärsyttää minua. Emme me toisiamme vastaan kilpaile, vaan suurin vihollisemme on kotisohva. Julkisuudessa käydään paljon alkoholipolitiikan ympärillä keskustelua, mutta oikeisiin asioihin pureutumatta. Happy hour on mielestäni ravintoloiden ja yrittäjien aivan perusoikeuksia – kaikkien pitää saada mainostaa omia tuotteitaan. Seuraavaksi hallitus voisi poistaa ravintolaruoasta arvonlisäveron”, Aaltonen haastaa.

Aaltonen näkee ravintolakulttuurin elävöittämisessä paljon positiivisia vaikutuksia ja toteuttaa ”Häppäri-tempauksen” ennen kaikkea pilke silmäkulmassa.

”Tapahtuman tarkoituksena on rohkaista ihmisiä käyttämään ravintolapalveluita entistä ahkerammin ja muistuttaa esimerkiksi after work -kulttuurista. Sen sijaan, että perjantaina mentäisiin töistä kotiin, kannustan lähtemään kavereiden kanssa ravintolaan istuskelemaan, syömään ja viihtymään vaikkei yökerhoon jatkaisikaan. Kun asiakkaat siirtyvät ravintoloihin, edistää se turvallisuutta ja vastuullisuutta sekä kaupunkien vetovoimaisuutta ja työllisyyttä. Tämä on ennen kaikkea tempaus kotisohvia ja tuontiviinaa vastaan”, Aaltonen sanoo.

”Kannustan kaikki mukaan kioskeista lähtien”

Maailman suurinta Happy Houria vietetään perjantaina 16.3. Mukaan ehtii vielä ja Aaltonen haastaakin nyt kaikki Suomen ravintolat ja ketjut kioskeja myöten osallistumaan. Kukin yksikkö saa päättää itse tarjouksensa, jolla haluaa olla mukana.

”Tavoitteenamme on saada laaja kattaus maan ravintoloista, eli tuhansia paikkoja mukaan. Haastan myös muut kuin anniskeluravintolat, sillä tarjousten osalta vain mielikuvitus on rajana. Tempaus on piristävä askel kaupunkikeskusten ja koko ravintola-alan elävöittämiseksi. Olisi hienoa, jos perjantai-iltapäivänä ravintoloihin ympäri maan saataisiin kunnon säpinä aikaiseksi”, Aaltonen jatkaa.

”Monet ravintolat ovat jo nyt ehdottaneet ja toivoneet tapahtuman toistuvan ensi vuonna. Olen tästä myös itse äärimmäisen innoissani ja vastaavaa tullaan todennäköisesti näkemään tulevaisuudessakin”, Aaltonen vihjaa.

Lähde: STT

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail