Liikunnan harrastaminen lapsena suojaa mielenterveysoireilta aikuisena

Lapsuuden liikuntaharrastus suojaa mielenterveysoireilta aikuisena, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus.

Liikunnan harrastaminen lapsena suojaa mielenterveysoireilta aikuisena


THL:n mukaan miehet oireilevat psyykkisesti nuorina aikuisina sitä vähemmän, mitä intensiivisemmin he ovat harrastaneet poikina liikuntaa ja mitä korkeammalla tasolla he ovat kilpailleet.

Tutkimukseen osallistui 680 iältään 20–35-vuotiasta miestä, ja se perustuu Reserviläisten toimintakyky -tutkimusaineistoon. THL:n mukaan lapsuusajan liikunnalla ja aikuisiän mielenterveydellä oli yhteys riippumatta reserviläisen iästä, koulutuksesta tai siitä, kuinka paljon hän aikuisena harrasti liikuntaa.

– Lasten ja nuorten urheilu on tärkeä keino edistää väestön mielenterveyttä, sanoo erikoistutkija Kaija Appelqvist-Schmidlechner THL:n tiedotteessa.

Liikuntaharrastus vahvistaa lapsen ryhmään kuulumisen tunnetta, luo kaverisuhteita ja kehittää sosiaalisia taitoja.

THL:n mukaan kilpaurheilu opettaa lapsille tavoitteiden asettelua ja sinnikkyyttä, vaikka kilpaurheiluun saattaa lähtökohtaisestikin valikoitua henkisesti vahvoja ihmisiä.

Tutkijat ovat huolissaan tuloksista, joiden mukaan alkoholinkäyttö ja nuuskaaminen olivat yleisempiä niillä nuorilla aikuisilla, jotka olivat lapsena harrastaneet kilpaurheilua. Tutkijat kehottavat seuroja korostamaan päihteettömyyttä.

Lähde: STT

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail