Lidl ottaa pikaeron muovista

Muovikassit pois myynnistä päiväksi.

Lidl ottaa pikaeron muovista


Keskiviikkona 26.9. Lidlin kassoilla ei ole myynnissä kertakäyttöisiä muovikasseja eikä hedelmien ja vihannesten osastolla tarjolla muovipusseja. Tempauksella Lidl haluaa näyttää, että turhan muovin vähentäminen on helppoa. Jatkossa muovi- ja paperikassit ovat saman hintaisia, kerrotaan Lidlin tiedotteessa.

Päivän ajan muovikassien tilalla kassalla on tarjolla samoja kesto- ja paperikasseja kuin normaalistikin ja hedelmäpussien tilalla biopusseja. Ensisijaisesti Lidl kannustaa asiakkaita ottamaan ostoksille mukaan oman kauppakassin.

– Muovikassit ovat vain yksi, mutta konkreettinen ja helppo tapa vähentää turhaa muovia, toteaa Lidl Suomen vastuullisuusasiantuntija Maija Järvinen tiedotteessa.

Motiivina tempaukselle Lidlillä on muovikassien käytön pysyvä vähentäminen. Euroopan unionissa yhteiseksi tavoitteeksi on asetettu, että vuoteen 2025 mennessä muovikasseja kulutettaisiin vuosittain vain 40 kappaletta per henkilö. Suomessa tästä tavoitteesta ollaan vielä kaukana.

Lidl haluaa kannustaa jokaista muuttamaan omaa arkista toimintaansa niin, että kertakäyttöisiä muovikasseja ja -pusseja käytettäisiin vähemmän. Ympäristön kannalta oleellista on käyttää ostoskassia useita kertoja, oli se sitten muovi- tai paperikassi. Kestokassia voi käyttää satoja kertoja ja oma kauppakassi kannattaakin pitää mukana.

Lähde: Lidlin tiedote

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail