Lämmin sää jouduttaa varhaisvihannesten valmistumista

Poikkeuksellisen lämmin sää on jouduttanut varhaisvihannesten valmistumista, kertoo Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK.

Lämmin sää jouduttaa varhaisvihannesten valmistumista


Avomaalta on MTK:n mukaan jo tähän mennessä saatu raparperisatoa. Ensimmäiset kiinankaalit ja varhaiskaalit korjataan avomaalta touko-kesäkuun vaihteessa, noin viikko etuajassa tavanomaiseen verrattuna, vaikka aloittamaan päästiin huhtikuussa viikon verran tavanomaista myöhemmin.

Kesäkuun puoleen väliin mennessä ja siitä eteenpäin aletaan saada rapeaa keräsalaattia eli jäävuorisalaattia ja muita salaatteja.
Juhannusviikolla tarjolle saadaan lisää kauden satoa, kun varhaisperunat, mansikat, nippuporkkanat, herneet ja kukkakaalit alkavat valmistua.

Tähän asti myynnissä olleet varhaisperunat, mansikat ja muut ovat olleet kasvi- ja muovihuoneissa kasvatettuja.

Lähde: STT

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail