Lahjakorttien suosio on tasaisessa kasvussa

Lahjaksi ei haluta antaa turhaa tavaraa.

Lahjakorttien suosio on tasaisessa kasvussa


Kasvava tavara-ahdistus tekee ihmisistä entistä harkitsevampia lahjaostoksilla. Kuluttajatutkimuksissa on viitteitä siitä, että yhä useampi kuluttaja haluaa välttää turhan tavaran lahjaksi antamista. Tämä näkyy lahjakorttien suosiossa, joiden menekki on kasvanut niin S-ryhmällä kuin Stockmannilla. Kauppojen mukaan lahjakortin antaja haluaa varmistaa, että lahja on varmasti mieluinen saajalle.

Jyväskylän yliopiston markkinoinnin professori Outi Uusitalo uskoo, että digitaalisuus on vaikuttanut osaltaan aineettomien lahjojen arvostukseen, koska digimaailmassa olemme tottuneet käyttämään aineettomia asioita uudella tavalla. Esimerkiksi ennen musiikki ja kuvat olivat kiinni konkreettisissa tavaroissa, kun nykyään ne ovat digitaalisina. Myös kirjojen lukemisesta on tullut nykypäivänä kokemus, eikä kirja ole vain fyysinen esine, joka omistetaan.

Kevään ja kesän juhlasesonki alkaa äitienpäivästä. Tavara-ahdistuksesta kärsiville Luonto-liitto ehdottaa aineettomia lahjoja. Esimerkiksi äitienpäivälahjaksi voi antaa omatekemän lahjakortin, jolla lahjoittaa äidille omaa aikaansa, selkähieronnan tai elämyksen. ”Erityisesti nuoria ahdistaa se, että juhlaan liittyy aina tavaran saaminen tai antaminen”, kertoo Luonto-liiton toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara.

Lähde: STT

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail