Kiertotaloudesta uutta liiketoimintaa yrityksille – monia materiaaleja vielä hyödyntämättä

Teollisuuden ja yhdyskuntien jäte- ja sivuvirtamateriaaleissa on vielä hyödyntämätöntä potentiaalia innovatiivisille yrityksille.

Kiertotaloudesta uutta liiketoimintaa yrityksille – monia materiaaleja vielä hyödyntämättä


Kiertotaloudessa tuotteiden ja materiaalien arvo säilytetään mahdollisimman pitkään. Uuden liiketoiminnan luominen resursseja säästävistä ratkaisuista on kiertotalouden keskeisintä toimintaa. Liiketoimintapotentiaalia nähdään mm. uudenlaisissa palveluihin ja jakamiseen perustuvissa ratkaisuissa. Liiketoimintaa on syntynyt esimerkiksi metallien ja puhtaiden ja tasalaatuisen muovien kierrätyksellä. Uusia innovaatioita kuitenkin tarvitaan, jotta hankalamminkin hyödynnettävissä olevat materiaalivirrat saataisiin kiertoon taloudellisesti kannattavalla tavalla.

Teollisuuden ja yhdyskuntien jäte- ja sivumaterialiaalien potentiaalia on tutkittu Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset -hankkeessa. Hankkeessa on tuotettu selvitys, johon on liiketoiminnan edistämiseksi koottu tietoa 15 materiaalivirran osalta pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Kuutoskaupunkien yhteisessä Tulevaisuuden kiertotalouskeskukset eli CircHubs -hankkeessa on selvitetty uusia innovaatioita kaipaavia materiaalivirtoja sekä niihin liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia. ”Selvityksemme mukaan uusia innovaatioita tarvitaan kaikilla kaupunkiseuduilla esimerkiksi maa- ja kiviainesten, talonrakennusosien uudelleenkäytön, puhdistamolietteiden, jätteenpolton kuonien ja tuhkien sekä puisen rakennusjätteen kiertotalouden edistämiseksi”, kertoo kiertotalousasiantuntija Nea Metsänranta Helsingin seudun ympäristöpalveluista.

Materiaaleja tonneittain vuodessa

Selvitykseen on koottu materiaaleista mm. seutukohtaiset vuotuiset määräarviot, jotta yritykset pystyvät hahmottamaan markkina-alueita ja -volyymeja. Maa- ja kiviainesten osalta puhutaan miljoonista tonneista ja muiden mainittujen materiaalien osalta 100 000-300 000 tonnista vuosittain. Uutta liiketoimintaa voi syntyä myös määriltään vähäisempien materiaalivirtojen ympärille. Innovaatiota kaivataan myös PVC- ja EPS-muoveille, joiden volyymi jää vuosittain joihinkin tuhansiin tonneihin. ”Materiaalivirtoihin liittyviä liiketoimintamalleja innovoidaan yhdessä yritysten kanssa seudullisesti järjestettävissä työpajoissa”, Metsänranta sanoo.

Kunkin kaupunkiseudun työpajan teemaksi valitaan sen alueen potentiaalisimmat materiaalivirrat. ”Pääkaupunkiseudulla pidetyssä rakennusalan työpajassa havaitsimme, että liiketoimintapotentiaalia voisi löytyä rakennus- ja purkutoimintaa tukevista uusista palveluista kuten kuljetus- ja laadunvarmistuspalveluista. Nämä helpottaisivat kierrätettyjen ja uudelleenkäytettävien materiaalien käyttöönottoa projektiluontoisessa ja tiiviisti aikataulutetussa toimintaympäristössä”, Metsänranta kuvailee.

Lähde: STT

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail