Itsenäisyyspäivän aattona voi liputtaa läpi yön, kunhan lippu valaistaan

Helsingin kaupungintalon lippu liehuu yhtä soittoa yli vuoden.

Itsenäisyyspäivän aattona voi liputtaa läpi yön, kunhan lippu valaistaan


Itsenäisyyspäivän aattona voi liputtaa läpi yön, kunhan lipun valaisee. Liputus voi näin ollen alkaa jo tiistaina 5. joulukuuta iltakuudelta ja päättyä itsenäisyyspäivän iltana kello 22.

– Jos liputtaa läpi yön, tulee lipun olla niin hyvin valaistu, että lipun kuvio ja värit erottuvat selkeästi. Valkoisen tulee siis näkyä selvästi valkoisena ja sinisen sinisenä, ohjeistaa sisäministeriö.

Jos lipun valaiseminen ei ole mahdollista, nostetaan liput salkoon itsenäisyyspäivän aamuna kahdeksalta ja pidetään saloissa kahdentoista tunnin ajan.

Helsingin kaupungin kanssa on sovittu, että kaupungintalolla liputetaan ympärivuorokautisesti itsenäisyyspäivän aatosta ensi vuoden joulukuun loppuun saakka. Poikkeuskäytäntöä perustellaan kaupungintalon keskeisellä sijainnilla: lippu näkyy laivallakin Helsinkiin saavuttaessa erinomaisesti.

Kaupunki lupaa järjestää lipulle sellaisen valaistuksen, että se erottuu hyvin pimeälläkin.

Lähde: STT

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Facebooktwitterlinkedinmail