Formulavarikoiden harmaudessa syntyi värikäs lastenvaatemallisto

Minttu Räikkönen luonnehtii lastenvaatesuunnittelua uransa kohokohdaksi.

Formulavarikoiden harmaudessa syntyi värikäs lastenvaatemallisto


Minttu Räikkönen on tuttu näky formulavarikoilla aviomiehensä Kimi Räikkösen rinnalla, mutta pian Minttu tunnetaan myös lastenvaatemallistostaan. Räikkösen suunnitteleman vaatemalliston valmistaa kotimainen lastenvaatemerkki Gugguu ja se tulee myyntiin tänään.

Räikkönen pitää lastenvaatesuunnitteluun ryhtymistä uransa kohokohtana, josta ei hevillä aio päästää irti.

– Minulla on pitkään ollut haave, että perheen pyörittämisen rinnalla olisi se oma juttu. Yhteistyötä meillä on Gugguun kanssa ollut siitä asti, kun odotin esikoistamme Robinia, Räikkönen kertoi Helsingissä pidetyssä vaatemalliston julkistustilaisuudessa.

– Fokukseni on nyt tässä, enkä ole muuta miettinyt.

Räikkönen on myös osakkaana vaateyhtiössä. Työlle löytyy aikaa, vaikka lapsiarki on paljolti Mintun harteilla Kimin matkatessa formulasirkuksen mukana.

– Olen tosissani mukana ja otan sen ajan, minkä työt vaativat. Hyvä asia on se, että pystyn tekemään paljon asioita Sveitsistä kotoa käsin.

Räikkönen kertoo myös aviomiehensä suhtautuneen erittäin kannustavasti vaimonsa urakehitykseen.

– Kimi on joskus sanonut, että happy wife, happy life (onnellinen vaimo, onnellinen elämä), joka pätee tähänkin, Räikkönen kertoo.

Lapset mukaan äidin töihin omilla ehdoillaan

Räikkösten lapset, 3-vuotias Robin ja puolitoistavuotias Rianna, ovat toimineet mannekiineina Gugguulle. Äidin ja lasten yhteinen polku lastenvaatealalla voi myös jatkua, jos lapset niin toivovat.

– Robin on jo sen verran vanha, että hänen kanssaan voi käydä keskusteluja kuvaamisesta. Jos lapset eivät halua tulla kuvatuksi, niin silloin ei kuvata, Räikkönen sanoo.

Räikkönen kertoo esikoisensa olevan tarkka vaatteidensa ulkonäöstä. Omasta mallistosta löytyy Räikkösen mukaan arvokasta värimaailmaa ja paljon mietittyjä yksityiskohtia.

– Saan inspiraatiota pienistä yksityiskohdista ja väreistä. Lastenvaatteissa mukavuus, käytännöllisyys ja turvallisuus ovat ensisijaisia asioita, mutta totta kai niiden ulkonäölläkin on väliä.

Lähde: STT, MIKA-MATTI TASKINEN

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail