Asuntorakentaminen kasvaa Suomessa

Asuntorakentamisen ennakoidaan jatkuvan korkealla tasolla myös vuoden toisella puoliskolla, kertoo Rakennusteollisuus RT:n Asuntotuotantokysely.

Asuntorakentaminen kasvaa Suomessa


Muun muassa kaupungistuminen ja matalat korot ovat pitäneet yllä mielenkiintoa rakentamista kohtaan.

Arvio kerrostaloasuntojen aloitusmäärästä on noussut peräti 2 000 asunnolla tammikuusta. Se on RT:n mukaan tilastointihistorian suurin.

Kotitaloudet velkaantuvat nyt eniten asuntoyhteisöille myönnettyjen lainojen kautta, mikä on osaltaan käynnistänyt keskustelua asuntomarkkinoihin liittyvistä riskeistä.

Rakennusteollisuus tekee asuntotuotantokyselyn talonrakennusteollisuuden jäsenyrityksilleen kolmesti vuodessa. Kyselyyn ei sisälly omakotitaloja, valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa tai muiden kuin RT:n jäsenyritysten omistusasuntotuotantoa.

Lähde: STT

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail