Nöyrä kukonpoika

Timo Järvinen bloggaa: Adam Lambertin nöyryys Freddie Mercurya ja Queenin legendoja kohtaan ei vähentänyt laulajan loistoa.

Nöyrä kukonpoika


Brittibändi Queen perustettiin yli kymmenen vuotta ennen sen nykyisen konserttisolistin, Adam Lambertin, syntymää. Eilisellä Helsingin keikallaan, itseään tuplasti iäkkäämpien muusikkojen rinnalla, edesmenneen Freddie Mercuryn saappaissa, Lambert osoitti, miksi yhteistyö vanhojen partojen kanssa on toiminut jo vuosia.

Konsertti huokui molemminpuolista kunnioitusta. Lambert vetäytyi lavalta, kun kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor nousivat valokeilaan, myös koskettavilla laulusuorituksillaan. Encorea odotellessa yleisöä huudatti screeniltä itse maestro – Freddy Mercury oli huomion keskipisteenä useita kertoja konsertin aikana. Paikallaolijat saattoivat aistia yli neljännesvuosisata sitten menehtyneen rocklaulajan läsnäolon.

Lambert ei kuitenkaan jäänyt suurmiesten varjoon. Pop-tähden totaalisen häpeämätön olemus, vangitseva lavakarisma ja intensiivinen tulkinta saivat yleisön antautumaan kruununperilliselle. Kun We Are the Champions kohosi viimeisenä encorena sfääreihinsä, Lambert esiintyi konkreettisesti kruunu päässään.

Oli hienoa, että konsertissa kuultiin myös Lambertin omaa materiaalia. Se toi legendat laulajaansa vastaan, jaettuun tilaan, jossa molemmat osapuolet antoivat ja saivat. Mikään ei ollut keneltäkään pois. Tässä tilassa myös yleisö sai nauttia koko rahan edestä. Queenin kappaleet elivät kuin vastasävellettyinä, ja visuaalinen spektaakkeli kuljetti yleisön universumista toiseen.

Viikonlopun keikkaputkessa oli tilaisuus verrata kotimaista ja kansainvälistä suursuosikkia. Artistien läheisyys ja etäisyys kiteytyivät käsinkosketeltavalla tavalla. Siinä missä Juha Tapio Metro Areenan keikallaan, saapuessaan lavalle penkkiriviämme pitkin, läpsäytti ylävitosen kohdalleen, yläfemma Adam Lambertin kanssa meni puolisen metriä ohi. En osaa enkä halua asettaa artisteja järjestykseen – kumpikin on mestari omassa lajissaan.

Adam Lambertin ja Queenin Suomen vierailu nousi vaikuttavimpien näkemieni konserttien joukkoon. Freddie Mercuryn ja Adam Lambertin samanaikainen läsnäolo rakensi emotionaalisen sillan tämän hetken ja menneiden vuosikymmenten välille. Ilman Lambertia tämä hetki olisi hiipunut menneisyyden varjoihin.

Lue lisää tältä bloggaajalta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Facebooktwitterlinkedinmail

Timo Järvinen

Timo Järvinen on Parempi Bisnes -verkkolehden päätoimittaja, yrittäjä ja kirjailija.