Taskujen aarteet

Mili Kaikkonen bloggaa: Tarina taskuvessanpöntöstä ja aikuisten ihmisten tärkeistä asioista.

Taskujen aarteet


Kävellessäni Senaatintorin poikki kaivelin takkini taskua ja käteni osui muoviseen palikkaan. Mystinen kapine osoittautui duplopalikka-vessanpöntöksi, jonka kaksivuotias perheenjäseneni oli neuvokkaasti piilottanut äidin taskuun, ikään kuin pahan päivän varalle. Hädän yllättäessä on apukin lähellä!

Nauratti. Tein aiheesta instagram -postauksen: tämmöistä on arkeni. Taskuista löytyy käytettyjä nenäliinoja, kepinpätkiä, kiviä ja vessanpönttöjä, mutta se etsimäni huulipuna jäi lavuaarin reunalle. En usko olevani tilanteeni kanssa yksin.

Myöhemmin törmäsin ystävääni. Halasimme. Jaoimme kuulumiset. Meillä molemmilla oli hieman samankaltaisia asioita näkymättöminä, mutta fyysisestikin tuntuvina taakkoina hartioillamme, vaikkakin erilaisissa paketeissa. Niinhän se useimmiten menee: ihmisyyden kokemus on yhteinen, vaikka sen muodot, tarinat ja tulkinnat vaihtelevat, joskus jopa sekunneissa.

Se on kuitenkin jo toinen tarina, koska nyt oli puhe taskuvessanpöntöstä ja aikuisten ihmisten todella vakavista asioista, jotka saavat aikuiset ihmiset tuntemaan itsensä erittäin tärkeiksi ja tietenkin todella paljon fiksummiksi kuin muut. Myös kurjuuden vertaileminen on suosittua: eihän tossa vielä mitään, mutta arvaa mitä mulle kävi! Toisaalta omaa tilannetta voi pakoilla aina keskittämällä huomion sinne, missä menee vielä huonommin: enhän mä vielä paha ole ole, toi Sirkka se vasta on epeli. Kaikilla on oma tapansa paeta todellisuutta, myös minulla.

Aito kohtaaminen, myötätunto, tilan antaminen ovat taas ihan eri asia. Aidon kohtaamisen lämmössä on helpompaa katsoa myös ihmisyytensä nurjia puolia, kuten viime kuussa kirjoitin. Silloin ei ole olemassa mitään kilpailua, ei olosuhteiden vertailua. On olemassa ihmisiä. Joskus he kohtaavat kadulla ihan sattumalta matkalla oman arkensa johonkin. On olemassa samastumisen tuomaa ymmärrystä siitä, että olemme kaikki hämmentyneitä.

Juttelimme. Yhtäkkiä käteni osui taas muoviseen palikkaan, ja nostin sen kämmenelleni. Katso, sanoin ystävälleni. Laitetaanko nämä asiat tänne? Huumorintajuisena ihmisenä ystäväni innostui heti, ja näin teimme. Kaksi aikuista Valtioneuvoston kanslian kulmalla laittoivat huolensa kuvitteelliseen viemäriin. Hihitimme. Jatkoimme matkaa omissa arkipäivissämme, jotka kohtasivat hetkeksi.

Yhtä tärkeinä, yhtä merkityksettöminä. Ihmisinä.

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail

Mili Kaikkonen

Mili Kaikkonen on henkisen kasvun ohjaaja, kirjoittaja ja puhuja. Esikoisteos ’Vaiheessa: Elämä henkisenä harjoituksena’ julkaistiin keväällä 2015.
Milin kotisivut