Rakkainta sinussa on kehosi

Mari Pulkkinen bloggaa: Ajassa, joka arvostaa kehollista kauneutta ja komeutta, rakastamme ja kaipaamme toisiamme kehoina, joiden ulkoisella viehättävyydellä ei ole mitään merkitystä.

Rakkainta sinussa on kehosi


Fyysinen keho ja sen ilmiasu ovat nykyihmisen tärkeimpiä projekteja. Maailman ilmiöt mainoskuvista yksilöiden arkielämiin kertovat samaa tarinaa: se, miltä näytämme, ei ole ainoastaan väline erilaisten päämäärien saavuttamiseen vaan arvo itsessään.

Sosiaalisen median kuvasto todentaa tarinan yhdellä vilkaisulla. Kameraa kohti kaihoisasti kurkottavat kasvot, huokailevat huulet, antavat kaula-aukot ja muhkeat muskelit eivät jätä epäilystä: uskomme tulevamme huomatuiksi ja rakastetuiksi kehomme ja ulkonäkömme ansiosta.

Keho on voimallisesti läsnä myös surevien kokemuksessa. Väitöskirjaani varten tutkimissani suomalaisten surevien kertomuksissa ihmisruumis oli keskiössä kahdella tavalla ja tasolla. Toinen niistä on surevan oma keho. Monenlaisista tuntemuksista kärsivä sureva ruumis kertoo menetyksestä vähintään yhtä hienojakoisesti ja viisaasti kuin psykologiset tunteet. Suru onkin tunteiden ohella myös kehollisia tuntemuksia, siitä huolimatta, että se tulkitaan usein vain mielen reaktioksi.

Keholla ja surulla on myös toinen leikkauspiste. Surevan kokemukseen kietoutuu suhde paitsi omaan, myös menetetyn läheisen kehoon. Vainajan katsominen ei ole nyky-Suomessa yhtä tavallista kuin ennen. Tästä huolimatta monille on edelleen tärkeää nähdä läheinen kuolleena – kehona, jota voi vielä viimeisen kerran katsoa mutta myös koskettaa.

Kahden ihon kosketus on useimmiten kaunis, vaikka toinen keho kuuluisikin kuolleelle. Koskettaminen tekee ruumiin katsomisesta yksipuolisen tapahtuman sijaan kahden kehon välisen kohtaamisen. Ehkä perinteisen ”katsomisen” sijaan pitäisikin puhua kohtaamisesta.

Kehon ja surun liitolla on painavaa sanottavaa ulkonäkökeskeisessä ajassa. Yhtälö kertoo, että emme ole toisillemme vain rakkaita mieliä, vaan myös korvaamattoman kallisarvoisia kehoja. Sydänjuuria riipaisevia ovat kuvaukset siitä, miten sureva puoliso ei enää muista rakkaansa kasvojen juonteita tai siitä, miten sureva äiti näkee jokaisessa kadulla kohtaamassaan lapsessa oman pienokaisensa piirteet.

Kun puhutaan kauneudesta, on mielen kauneus sureville kehon kauneutta tärkeämpää. Kuolleen läheisen persoonaa tai luonnetta kuvataankin toistuvasti ihanaksi, viisaaksi, hyväksi ja nuhteettomaksi – olkoonkin, ettei todellisuus ehkä aina vastannut annettua kuvaa. Kehon idealisointiin ei sen sijaan näytä olevan tarvetta: kehoa kaivataan juuri sellaisena kuin se oli.

Huomionarvoista on, ettei menetetyn läheisen kehon ulkoista olemusta rakastaan kaipaavien kertomuksissa juuri edes kuvailla. Kehon kauneudella tai komeudella ei ole mitään merkitystä. Olennaista on ainoastaan se, että rakas keho oli kosketuksen ulottuvilla mutta ei ole sitä enää.

Mitä surulla siis on sanottavanaan? Olet kaunis. Kosketa kun vielä voit.

Lue lisää tältä bloggaajalta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail

Mari Pulkkinen

Mari Pulkkinen on sureva äiti ja tytär sekä suomalaisesta surusta väitellyt humanisti, jolle aiheesta puhuminen ja kirjoittaminen on enemmän kuin työtä.
Jälki jää – sanoja elämän ääriltä