Päiväni murmelina eli rutiinien ylistys

Mili Kaikkonen bloggaa: Rutiinit – lempeitä ohjenuoria vai joustamaton vankila?

Päiväni murmelina eli rutiinien ylistys


Vihannesrekan kuski hyppää ulos autosta ja nostaa kättään. Tervehdin takaisin. Emme tunne toisiamme, mutta kohtaamme lähes joka aamu tässä samassa kadunkulmassa, missä hän purkaa autostaan lavallisia kaalinpäitä, porkkanoita ja avokadoja läheisen ravintolan tarpeisiin minun ja lapseni kiiruhtaessa ohi. Vihreän kerrostalon kulmalla turistibussi ohittaa meidät, kuten myös eilen ja sitä edellisenä päivänä. Tuon kadunkulman takaa tulee se kovin kiireisen oloinen mies, jolla on aina kahvikuppi – täytyy hidastaa, ettemme törmää. Kas, ja tuolla on se tyyppi, joka kantaa siivousvälineitä ja ämpäriä ja hymyilee lapselleni ystävällisesti.

Päiväni murmelina, arki, rutiini. Tämä on tuttua, kenties jo melkein automaattista, vaikkakaan ei ihan robottista (onko sellaista sanaa edes olemassa?).

Rutiinissa on parhaimmillaan – ja korostan, että parhaimmillaan – jotain kaunista, kun niiden äärelle pysähtyy. Ne luovat turvaa ja ennalta-arvattavuutta myös aikuiselle. Ruuhkaisessa arjessa jää hitusen enemmän tilaa ajatella, kun ei tarvitse ihan koko ajan keskittyä hallitsemaan arvaamatonta ja äkkiväärää kaaosta. Seikkailunhaluisena ja spontaanina ihmisenä harjoittelen tätä vielä, mutta olen monena aamuna saanut itseni kiinni sydämen sopukoissa asti lepattavasta kiitollisuudesta – siitä, että tämä on arkeani, tähän minä kuulun, täällä me elämme. Tuntuu hyvältä, kun asioilla ja tekemisillä on paikkansa.

Toisaalta rutiineista voi muodostua rankaiseva, joustamaton vankila, jossa uupuneesta kehosta puristetaan ulos viimeinenkin pisara, vaikka oikeasti pitäisi vain levätä, tai jos oikeasti kaipaisi muutosta, mutta siihen ei ole juuri nyt mahdollisuutta, tai sitä ei ehkä uskalla itselleen myöntää. Usein kuulemme muita herkemmällä korvalla kuin itseämme, vaikka olisi tosi tärkeää höristellä sisäisiä korvia myös oman jaksamisen suuntaan. Jos rutiinit tukevat, kannattelevat ja vapauttavat, hyvä niin. Jos ne ahdistavat, ruoskivat ja lisäävät taakkaa, on hyvä pohtia, voisiko jostain luopua tai jotain muuttaa. Aina ei voi ainakaan ihan heti, mutta useimmiten kyllä.

Voisi ehkä ajatella, että kaiken ytimessä onkin joustavuus. Etteivät rutiinit ole oljenkorsia, joihin takerrutaan niin, että seuraa katastrofi jos kello 8.17 lähtevä ratikka onkin myöhässä tai flunssa iskee, kun olisi se viikon ainoa hetki pestä lattiat. Rutiinit voivat olla lempeitä ohjenuoria, jotka vapauttavat ja tukevat, mutta myös joustavat tarvittaessa. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Mutta hieno henkinen harjoitus ne ovat silti.

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lue lisää tältä bloggaajalta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail

Mili Kaikkonen

Mili Kaikkonen on henkisen kasvun ohjaaja, kirjoittaja ja puhuja. Esikoisteos ’Vaiheessa: Elämä henkisenä harjoituksena’ julkaistiin keväällä 2015.
Milin kotisivut