Nyyttikestit ovat yhteisöjen arvopuntari

Anna Seppänen bloggaa: suomalaisten nyyttäriöverien arvoitus.

Nyyttikestit ovat yhteisöjen arvopuntari


Järjestimme kuoron kanssa nyyttikestit. Kaikki ruoka ei mahtunut pöydälle ja yli jäi yhtä paljon kuin saatiin syödyksi. Naureskeltiin: näinhän tässä aina käy, kaikki tuovat enemmän kuin jaksaisivat yksin syödä, ja lopputulos on ylenpalttinen. Naureskelumme keskeytti eräästä EU:sta irtaantumaisillaan olevasta saarivaltiosta kotoisin oleva kuorokaverini. Hänen mielestään näin käy nimenomaan suomalaisissa nyyttäreissä. Saarivaltiossa kuulemma ihmiset tuovat nyyttäreihin vähän vähemmän kuin mitä itse aikovat syödä. Kiinnostavaa!

Suomalaisten nyyttäreiden arvoitus jäi vaivaamaan. Kehitin kolme vaihtoehtoista teoriaa. Niistä ensimmäinen heijastelee skeptistä ihmiskuvaa. Nyyttäriöverit voisivat johtua siitä, että ihmiset suhtautuvat epäluuloisesti toisiinsa: marttyyrihenkinen logiikka kulkisi jotenkin niin, että ”kun ne muut eivät kuitenkaan tuo tarpeeksi, niin minun on pakko tuoda vähän enemmän”. Teoria on kuitenkin epäuskottava: en tunne yhtään suomalaista, joka ei tietäisi, että nyyttäreihin tuodaan aina liikaa ruokaa.

Toinen vaihtoehto on vedota pula-ajan perintöön. Ehkä muinaiset suomalaiset ovat jättäneet kulttuuriseen dna-kierteeseemme pyrkimyksen varmistaa energiansaanti, jos vaikka halla vie viljasadon. Oma sukupolveni on kokenut yhden laman ja yhden pahan taantuman, mutta varsinaisista pula-ajoista on kyllä jo melko kauan. Tuskin kulttuuriperimähypoteesikaan pitää.

Päädyin kolmanteen teoriaan: entä jos nyyttärien ylenpalttisuus kertookin suomalaisten keskinäisestä luottamuksesta? Arvotutkimuksissa nimittäin suomalaiset yhdessä muiden pohjoismaalaisten kanssa pitävät juuri luottamusta poikkeuksellisen tärkeänä verrattuna muihin eurooppalaisiin.

Luottamus – ainakin silloin kun sitä pidetään arvossa – ei pääsääntöisesti johda siihen, että kukaan ei tuo yhteiseen pöytään mitään, koska luottaa jonkun toisen tuovan. Pohjimmiltaan luottamus on nimittäin ilmiö, joka vaatii vastavuoroisuutta syntyäkseen ja säilyäkseen. Silloin kun todella arvostaa itsen ja toisen välillä tai yhteisössä vallitsevaa luottamusta, sitä ei halua pettää. Ihmisten välinen luottamus on herkkä ilmiö. Tyhjin käsin nyyttäreihin tuleminen heikentää yhteisön luottamusta toisten hyväntahtoisuuteen ja lupausten pitämiseen, ja siksi me usein viemme kaiken varalta vähän ekstraa.

Eikö voisi tuoda juuri sopivasti? Tai määritellä yhdessä, kuinka monta euroa jokainen käyttää? Ehkä, mutta useimmin emme kuitenkaan tee niin. Se voi kertoa siitä, että hyvät yhteisöt eivät rakennu pelkälle tasajaon periaatteelle. Tasapuolisuus on hieno arvo, sekin suomalaisille eurooppalaisessa vertailussa tärkeä. Silti tasajaon rinnalla elää toinen, haavoittuvaisempi logiikka. Sitä noudattavat luottamuksen lisäksi sen sukulaisilmiöt, muun muassa myötätunto ja materiaalisten tai symbolisten lahjojen antaminen. Toisaalta niitä yhdistää itsensä altistaminen pettymyksille: vastapuoli voi pettää luottamuksen, olla torjuva tai kiittämätön. Toisaalta niiden vallitessa laskennallinen tasajako voi tehdä tilaa hyväntahtoiselle runsaudelle. Harvoin työkiireiden tai rahanpuutteen takia tyhjin käsin tullutta tuomitaan.

Yhteisöt todella tarvitsevat myös näitä hauraita hyviä. Kun siis kesällä kutsut mökille vieraita nyyttäriperiaattella, älä kauhistele notkuvan pöydän äärellä biojätteen määrää vaan ihastele suomalaisten luottamuspääomaa. Sitä kannattaa kuohunnan ja muutoksen aikoina vaalia. Luottamus voi olla kestävän kehityksen kannalta vielä tärkeämpi asia kuin ruokahävikin vähentäminen.

Anna Seppänen: esittely ja blogipostaukset

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail

Yhteistyössä mukana