Lopeta verkostoituminen

Anna Seppänen bloggaa: kolme syytä, joiden takia verkostoituminen kannattaa lopettaa.

Lopeta verkostoituminen


Verkostoitumisen merkitystä korostetaan usein, eikä täysin syyttä: ainakin jotkut verkostoitumisen tavat ennakoivat uramenestystä.1 Tavassa, jolla verkostoitumisesta puhutaan, on kuitenkin epämiellyttävä sävy. Ihmisiä kootaan omaan verkostoon mieluiten mahdollisimman paljon, koska kenestä tahansa voi olla hyötyä. ”Kuka tahansa voi olla tulevaisuuden Sari Baldauf”, kuten konsultti Lisa Sounio-Ahtisaari asian ilmaisi.2 Käyntikortteja kertyy käsilaukun pohjalle ja LinkedIniin kilahtaa kontaktipyyntöjä ihmisiltä, joita ei ole kasvokkain tavannutkaan. Tätä aikuisten leikkiä voisi kutsua ehkä kevytverkostoitumiseksi. Mutta onko siinä jotain pahaa, jos kaikki tietävät leikin säännöt?

Ongelma 1: Ihmisistä tulee resursseja
Kun toisen ihmisen arvo palautetaan vain siihen, mitä hyötyä hänestä on, ihmisten väliset suhteet työelämässä köyhtyvät. Myötätunto ja myötäinto3, kyky vastata toisen aitoon avuntarpeeseen tai iloon, unohtuvat. Ihmisistä tulee resursseja toinen toisilleen. Eivätkä pelin säännöt ole selvät, ainakaan minulle. Olen monta kertaa ehtinyt istua tapaamisessa hyvän tovin vain ymmärtääkseni, että minuun ei ole ottanut yhteyttä ihminen, joka haluaa apuani tai asiantuntemustani tai haluaa puolestaan auttaa minua. Todellinen kiinnostuksen kohde onkin edustamani tahon vaikutusvaltaisuus tai oletetut muhevat resurssit!

Onnistumisia ja uramahdollisuuksiahan me kaikki toivomme, mutta millä hinnalla? Raivokkaan hyötyorientoitunut verkostoituminen rakentaa osaltaan epäluulon ilmapiiriä. Jokainen uusi kohtaaminen saa kysymään: näkeekö tuo minussa hyödyn vai ihmisen? Hyötyverkostoituminen ei vie meitä siihen suuntaan, johon haluaisimme mennä. CoPassion-tutkimuksessa on selvinnyt, että suomalaisen työelämän pinnan alla kuplii laajasti jaettu toive saada olla myös töissä kokonainen ihminen, ei pelkkä resurssi.

Ongelma 2: Hyvästä käytöksestä tulee strateginen erikoisuus
Verkostoitumispuheen ihmisiä välineellistävän eetoksen oire on, että verkostoitumisammattilaiset antavat erikseen ohjeita, joita ei pitäisi joutua mainitsemaan ollenkaan: ”Anna, äläkä vain ota – – Verkostoituminen on molemminpuolista. – – Parhaimmillaan verkostot toimivat aika pyyteettömästi – – Verkostoa ei voi pakolla rakentaa.” vinkkaa työelämävalmentaja Pilvi Nybom.4 Eivätkö nämä ohjeet kuulu hyvään, toista kunnioittavaan käytökseen? Tahdommeko todella luoda työelämän todellisuuden, jossa yksisuuntainen hyödyn nyhtäminen on standardi ja hyödyllisyyteen palautumatonta ihmisarvoa kunnioittava käytös on taito, jonka opettamiseen tarvitaan konsulttia?

Ongelma 3: Luontaiset ekstrovertit pärjäävät
Verkostoitumisen ylikorostaminen keskeisimpänä työnsaantikeinona voi johtaa siihen, että työmarkkinat epätasa-arvoistuvat entisestään. Eräs väitöstutkimus vahvisti järkeenkäyvän oletuksen, että yksilökohtaiset erot vaikuttavat siihen, kuinka aktiivinen verkostoituja kukin on. Persoonallisuuden piirteistä verkostoitumista edesauttavat ulospäinsuuntautuneisuus ja hyvä itsetunto. Aktiivisilla verkostoitujilla oli myös muita useammin hyväosainen sosioekonominen tausta. (Monica Forret, 1997) Jos työn saaminen tapahtuu epäformaalien verkostojen, eikä esimerkiksi virallisten työnhakuilmoitusten, kautta, sosiaalisesti taitavat ovat etulyöntiasemassa. Häviäjiä ovat ne, joilla on ammattitaitoa, mutta uusiin ihmisiin tutustuminen ottaa aikansa. Laajaa verkostoa ei voi automaattisesti pitää merkkinä ammatillisesta pätevyydestä.

Verkostoitumisen suitsuttamisen kaksijakoisuus näkyy Sitran tutkimuksessa.5 Tavallaan verkostoitumisen ilosanoma on mennyt perille: suomalaiset uskovat verkostoitumisen olevan yhä tärkeämpi taito. Kiinnostavampaa kuitenkin on, että vain 6% vastaajista piti verkostoitumista vahvuutenaan työelämässä. Mistä tämä kaksijakoisuus johtuu? Yksi tulkintamalli on toki se tavallinen: Suomessa vaan ollaan niin jäljessä ja jenkit, ruotsalaiset ja kaikki muut ovat meitä parempia. Toinen tulkintamahdollisuus aukeaa, kun katsoo, mitä vastaajat pitivät parhaimpana työelämätaitonaan: 71% mainitsi luotettavuuden erityiseksi vahvuudekseen. Luotettavuuteenhan kuuluu rehellisyys, joka tarkoitushakuisessa verkostoitumisessa ei pääse kukkimaan. Eli ehkä onkin niin, että meille luotettavuus ja rehellisyys ovat niin tärkeitä arvoja, että verkostoituminen omaa hyötyä tavoittelevassa merkityksessä on liikaa.

Verkostoituminen kannattaakin lopettaa ja panostaa sen sijaan ihmissuhteisiin: työelämässä kuten muussakin elämässä ihmissuhteet voi muodostaa yhteisten kiinnostuksen kohteiden, jakamisen, avun antamisen ja saamisen ja yhteisen hyvän edistämisen perustalle. Verkostot eivät tällä ajattelutavan muutoksella katoa, ne syntyvät sivutuotteena jos ovat syntyäkseen.

1 http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/job.253/epdf
2 http://www.hs.fi/ura/a1441940769803
3 http://blogs.helsinki.fi/copassion/2016/06/07/myotainto-miksi/
4 http://yle.fi/uutiset/3-8749701
5 http://www.sitra.fi/uutiset/tyoelaman-taitekohdat/vain-joka-neljas-suomalainen-tyollistynyt-avointa-tyopaikkaa-hakemalla

Anna Seppäsen kaikki blogikirjoitukset

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail

Anna Seppänen

Anna Seppänen on etiikan tutkija Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Hän kuuluu CoPassion-tutkimusryhmään, joka selvittää myötätunnon ja organisaatioiden hyvinvoinnin yhteyttä. Annan tutkimusteemoja ovat mm. yritysetiikka, sosiaalisesti kestävä työelämä, yritysvapaaehtoistoiminta, prososiaaliset ilmiöt ja vastuullinen sijoittaminen. Anna bloggaa inhimillisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta työelämässä.
CoPassion-verkkosivut.