Kemiaa ilman kaavoja

Markku Tuominen bloggaa: ”Hyvässä bändissä kukaan ei tiedä, kuinka se tapahtuu, kukaan ei sitä tietoisesti johda, vaan kaikki soittajat nappaavat kiinni toistensa ideoista.”

Kemiaa ilman kaavoja


Miksi joissain tiimeissä asiat ikään kuin vain tapahtuvat? Usein ilman erityistä näkyvää syytä tai suunnitelmallista johtamista jokin joukko ihmisiä saa aikaan tuloksia hymyssä suin, jotkut toiset eivät edes hampaat irvessä.

Pohjimmiltani olen enemmän tai vähemmän erakko; kaukana sosiaalisesta nerosta, jollaiseksi esikoiseni kutsuu pikkuveljeään, joka ottaa seurueen kuin seurueen hyppysiinsä hyvällä suuvärkillään ja rentoudellaan. Siitä huolimatta tunnen eläväni aivan toisella tavalla saadessani tehdä työtä ryhmässä, jossa ei ole arvojärjestyksiä, tai niistä ei ainakaan välitetä, jossa jäsenet arvostavat toisiaan iästä, sukupuolesta ja kansallisuudesta riippumatta. Ja kaikilla on kutakuinkin sama tavoite. Yllätyksekseni olen huomannut, että sellaisissa ryhmissä työskentely on myös hauskaa…

Liike-elämässähän koetetaan suunnitella kaikki mahdollisimman huolellisesti, analysoida ja pohtia. Kuitenkin hyvä tiimi on myös hyvä improvisoimaan, ja usein ne nerokkaimmat ideat syntyvät juuri suunnittelemattomuudesta. En yritä tässä kannusta anarkiaan; asialliset hommat hoidetaan, mutta jollain tapaa on hyvä olla joskus myös kuin ne ellun kanat.

Olen teini-ikäisestä lähtien soittanut rockbändeissä. Siis kauan. Huonossa bändissä soitetaan aina samalla tavalla, coverbiisejä, tai biisintekijän tarkkaan määrittelemällä tavalla. Ollaan siis vaan duunissa. Vaikka soittajat olisivat kuinka hyviä, siitä tekemisen tavasta puuttuu yhdessä tekemisen voima, riemu, ilo ja kipinä. Soitetaan kuin studiomuusikot; soundit on hienot, mutta tehdään iskelmää, tosin huikean taitavasti.

Kun bändi irrottautuu tästä, siirtyy luovalle tasolle, tapahtuu jotain ihmeellistä. Silloin, kun kemiat ovat kunnossa, kaikki arvostavat ja kunnioittavat toisiaan riippumatta siitä, onko kitaristi parempi soittaja kuin basisti ja sleepaako rumpalin komppi vai ei. Soittajat irrottautuvat jopa omasta itsestään.

Yksinkertainen biisi-idea voi muutamassa minuutissa ottaa kuin vahingossa yllättävänkin muodon ja lähteä lentoon tavalla, jota biisintekijä sen paremmin kuin yksikään soittajista ei olisi varttia aikaisemmin osannut kuvitellakaan. Hennosta balladiaiheesta voi tulla raskasmetallia ja päinvastoin. Hyvässä bändissä kukaan ei tiedä, kuinka se tapahtuu, kukaan ei sitä tietoisesti johda, vaan kaikki soittajat nappaavat kiinni toistensa ideoista. Totta kai lopputulos kuulostaa juuri siltä soittavalta bändiltä, ei Apulanta kuulosta Pink Floydiltä edes halutessaan eikä Metallica Litku Klemetiltä.

Ihmisten välinen kommunikaatio on niin paljon enemmän kuin sanoja ja ohjesääntöjä. Helkkari vieköön, kun tietäisin, kuinka tuollaisia ryhmiä voi monistaa, kuinka niitä voi johtaa ja ohjailla. Muuten kuin olemalla oma itsensä.

Lue lisää tältä bloggaajalta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Facebooktwitterlinkedinmail

Markku Tuominen

Kirjoittaja on puutteellisista lahjoistaan huolimatta soittanut ahkerasti bassoa 70-luvulta saakka ja kirjoittanut lauluja, jotka kuulostavat omissa korvissa hyviltä. Koska soittamalla ei näillä taidoilla elä, hän työskentelee markkinoinnin ja viestinnän johtamisen parissa. Koska myös se on luovaa ryhmätyötä. Tuominen toimii Accountor-konsernin brandi- ja viestintäjohtajana.