Kärsimys kaunistaa

Mari Pulkkinen bloggaa: Tekeekö kärsimys ihmisestä paremman vai onko kovien kokemusten jalostava voima vain sitkeä klisee?

Kärsimys kaunistaa


Raskaita asioita kokeneita lohdutetaan kernaasti sillä, että kenellekään ei anneta kannettavaksi enempää, kuin tämä jaksaa kantaa. Oletus siis on, että vain kestävien kintuille roiskuu kuraa. Empatian nimissä vakuuttelemme kärsiville, että kovan äärellä oleva on poikkeuksellisen hieno yksilö: muita selviytymiskykyisempi ja voimakkaampi.

Lohtu on laiha ja lupaus höveli, sillä viesti on valheellinen. Kenellekään ei liene epäselvää, että joukossamme on runsaasti heitä, jotka eivät ole taakkaansa jaksaneet kantaa. Murtuneita, särkyneitä, niitä, joille elämä on antanut lastin, joka ylittää kanto- ja sietokyvyn moninkertaisesti.

Lohdutettavaa ajatus voi loukata tai jopa huvittaa, sillä vaikeuksien ääressä ollaan voimakkaan sijaan usein täysin voimattomia. Kyseessä ei olekaan ainoastaan yritys osoittaa myötätuntoa, sillä samalla kun määrittelemme kärsivän muita voimakkaammaksi, määrittelemme itsemme häntä heikommiksi ja siten turvassa olevaksi: heikollehan ei kovin raskasta lastia ole luvassa.

Vieläkin rujompaa on olettaa, että kärsimys jalostaa ihmistä. Sorrumme helposti kuvittelemaan, että vaikeuksia kohdannut omaa erityistä sydämen viisautta, kyvyn ymmärtää toisia ihmisiä tai peräti korkeamman moraalin. Oletus on lohduttoman julma niille, joille esimerkiksi läheisen kuolema tai muu peruuttamaton menetys on näyttänyt toisenlaisen muutosvoiman. Menetys voi rikkoa mielen, perheen, parisuhteen tai ystävyyden. Se voi katkeroittaa tai hukuttaa ihmisen vihan ja syyllisyyden pohjattomaan kaivoon. Menetys voi synnyttää päihderiippuvuutta, itsetuhoisuutta tai väkivaltaisuutta. Murhe voi tehdä meistä yksinäisiä ja eristäytyneitä.

Silloin kun menetyksen kohdannut ajautuu näihin tilanteisiin, ei ajatus murheen jalostavasta voimasta lohduta. Päinvastoin se kasvattaa kärsimystä alleviivatessaan sitä, että odotusarvo jäi omalla kohdalla todellakin täyttymättä.

Parhaimmillaan kärsimyksellä on kuitenkin kaunistava voima. Se ei tarkoita ulkopuolelta tulevaa vaadetta vahvuudesta tai jalostumisesta. Pikemminkin kyseessä on sisäinen kokemus ja lahja, joka on uskallettava avata. Kärsimyksen kaunis kääntöpuoli voi olla esimerkiksi kokemus siitä, että omat arvot ovat järjestyneet uudelleen – se saattaa tuntua tarpeelliselta ravistelulta ja muuttunut minä aiempaa mukavammalta matkakumppanilta.

Aiempaa kauniimmalta voi näyttää myös maailma, jossa matkaa taitetaan. Maisemasta piirtyvät selkeämmin esiin niin risteävät polut kuin korkeusvaihtelut. Ja sitten, erityisen selkeän sään sattuessa sen tajuaa: mikään ei sittenkään koskaan muuttunut. Kauneus on ollut aina. Minussa ja maailmassa.

Lue lisää tältä bloggaajalta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail

Mari Pulkkinen

Mari Pulkkinen on sureva äiti ja tytär sekä suomalaisesta surusta väitellyt humanisti, jolle aiheesta puhuminen ja kirjoittaminen on enemmän kuin työtä.
Jälki jää – sanoja elämän ääriltä