Kansien välissä

Mili Kaikkonen bloggaa: Lukeminen on arjen luksusta.

Kansien välissä


Rakastan lukemista, mutta se jäi vuosiksi taka-alalle töiden, sähköisen median ja työhön liittyvän kirjarumban viedessä huomioni. Ja joskus väsynyt iltakatse ei enää ole jaksanut kulkea rivien yli pitkän päivän päätteeksi, vaan Netflix on vienyt voiton. Veikkaan, että tiedät tunteen.

Kuitenkin joka kerta, kun lukemiselle on ottanut aikaa, se on tuntunut käsittämättömän hyvältä. Itselleni hienoinkaan visuaalinen teos ei voi koskaan korvata rikasta, syvälle resonoivaa kieltä ja oman mielikuvituksen heräämistä sivujen myötä. Toisaalta ne eivät ole edes verrannollisia keskenään – koen, että nämä ilmaisun tavat puhuttelevat ihan eri osia minuudessani, tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua.

Mutta lukeminen, ah, se on arjen luksusta. Parhautta. Viimeisen puolen vuoden aikana olenkin sopinut itseni kanssa, että luen joka päivä, vaikka vain viisi tai kymmenen minuuttia päivässä. Mutta luen silti. Sopimukseen liittyy myös se, että sen pitää olla kivaa. Teksti ei voi olla hyödyllistä tai päivän polttavaa poliittista kerrontaa, vaan sen täytyy olla jotain, mikä tekee sielulleni hyvää ja herättää jotain sellaista, mikä on sanojen ulkopuolella.

Ja kas, olenkin löytänyt tieni käsittämättömän hienojen teosten äärelle. Nyt haluan kuitenkin kertoa sinulle erityisesti eräästä herrasta, nimittäin psykiatri Irvin D. Yalomista, jonka maailmankuva poikkeaa osin omastani, mutta joka käsittelee kirjoissaan ihmisyyttä tavalla, minkä rehellisyyden ja itsereflektion tason soisin olevan läsnä myös valmiita vastauksia suoltavissa self help -teoksissa. Yalom on jo elämänsä ehtoopuolella ja on ollut uransa aikana paitsi opettaja myös tuottelias kirjailija, jonka teoksia on käännetty myös suomeksi.

Erityisen vaikutuksen minuun teki kirja nimeltään Love’s Executioner, suomennettuna Rakkauden pyöveli. Siinä Yalom kertoo tarinoita potilaistaan, heidän suostumuksellaan tietenkin. Hän reflektoi hulluuttamme, iloamme, ennakkoluulojamme ja pakkomielteitämme nähden kaiken sen myös itsessään. Kaiken se, mikä on myös minussa ja sinussa.

On mies, jonka suurin huoli terminaalivaiheeseen edenneessä syövässä ei ole lähestyvä kuolema vaan se, että naistenvalloitustaidot ovat hieman kärsineet hoidoista. On nainen, joka mielessään elää läpi uudelleen ja uudelleen vuosien takaista romanssia niin, että tämä hetki jää kokonaan elämättä. On sairaalloisen ylipainoinen nainen, joka pelkää terveytensä puolesta mutta pelkää myös muuttua. On niitä, jotka eivät voi unohtaa; niitä, jotka eivät voi antaa anteeksi, niitä jotka eivät saa anteeksi. Niitä, jotka rakastavat, kaipaavat, pelkäävät, surevat, vihaavat. Ja kaikkia yhdistää kaksi asiaa: halu löytää jonkinlainen, hatarakin, ymmärrys siitä, miksi asiat menivät juuri näin ja miten ne voisivat mennä toisin tulevaisuudessa, sekä halu löytää ja uskaltaa luoda aito yhteys toiseen ihmiseen. Monelle kuvatuista terapeutti on ensimmäinen ihminen, kenen seurassa he ovat kokeneet tulevansa nähdyksi. Ajatella! Ensimmäinen ihminen. Se on samaan aikaan lohdullista ja surullista. Onko niin, että olemme vankeina tarinoissa, joita kerromme itsestämme ja joita ympäristö kertoo meistä – tarinoissa, jotka eivät useinkaan ole totta, tai päivitetty versio totuudesta näyttäisikin kovin toisenlaiselta?

Kohtaaminen toden totta vaatii rohkeutta. Anteeksianto vielä enemmän. Ja se vasta vaatiikin, että uskaltaa antaa anteeksi, vaikka toinen ei olisi yhtään pahoillaan. Tai se, että voi antaa itselleen anteeksi, vaikka toisten silmissä olisitkin pahojen asioiden ruumiillistuma. Hmm. Näitä mietin Yalomia lukiessani – ne kymmenminuuttiset herättävät uteliasuuteni, myötätuntoni ja häpeäni: Kääk, minäkin olen tuollainen. Juuri tuollainen. Minäkin haikailen, suren, huomaamattanikin.

Se on lukemisen kauneus. Kansien välistä löytyy ikkunoita ihmisyyteen koko sen kirjossa. Kauniita, rujoja, rikkinäisiä, varsinaisia taideteoksia. Jokainen tarina on kiinnostava, mutta tarinoiden täytyy antaa myös elää, muuttua ja kirjoittaa itsensä uudelleen; käsikirjoitus voi jäädä pöytälaatikkoon tai sen voi julkaista muistaen, että huomenna kaikki voi olla toisin. Ei niin, että tällainen olen ja tällaiseksi jään vaan niin, että tutkitaanpas, mitä muuta täältä löytyy. Uteliasuus, ystävät. Uteliaisuus. Sitä ei pidä menettää.

Mikä tunne kuvaa parhaiten kokemustasi tästä artikkelista?
Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lue lisää tältä bloggaajalta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Accountor Software Oy käsittelee henkilötietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti ja voi olla yhteydessä sinuun esimerkiksi sähköpostitse ja/tai puhelimitse. Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Facebooktwitterlinkedinmail

Mili Kaikkonen

Mili Kaikkonen on henkisen kasvun ohjaaja, kirjoittaja ja puhuja. Esikoisteos ’Vaiheessa: Elämä henkisenä harjoituksena’ julkaistiin keväällä 2015.
Milin kotisivut