Ei itsensä rakastaminen ole itserakkautta

Markku Tuominen bloggaa: Rakasta itseäsi niin kuin lähimmäistäsi.

Ei itsensä rakastaminen ole itserakkautta


10 000 askelta päivässä. Pari maratonia vuodessa. Uraputki. Lapset pärjäävät koulussa ja harrastavat ainakin viittä asiaa. Kuusi kieltä hallussa ja yksi opeteltavana. Hyvä avioliitto, paljon kavereita, kaikki tykkäävät. Alaiset suorastaan rakastavat. Muista rakastaa lähimmäistä kuin itseäsi. Ole hyvä. Älä vain hetkeksikään lakkaa kehittämästä itseäsi ihmisenä tai aurinko putoaa.

Masennuslääkkeet menevät kaupaksi ja niskaan sattuu.

Jouduin miettimään elämän tarkoitusta eräänä iltana, kun hyvän ystäväni vaikeita kysyvä vaimo sitä minulta uteli. Kaikkea ne naiset keksivätkin tehdä.

Tapani mukaan ajattelin ensin laittaa sen vitsiksi, mutta muutaman sekunnin mietittyäni vastasinkin, että elämän tarkoitus on rakkaus. Käsitteen laajassa merkityksessä. Luonnollisesti läheisten rakastaminen. Ylipäätään ihmisten ja ihmiskunnan rakastaminen, vaikka se ei aina niin kauhean helppoa olekaan. Luonnon, vapauden – mitä se sitten onkaan – äidinkielen, musiikin, taiteen, aamun ja illan rakastaminen. Että eläisimme ihmisiksi tekemättä toisillemme ihan kauheasti pahaa, ainakaan tarkoituksellisesti.

Nämä ovat vain niin helppoja ja maailmaa syleileviä vastauksia, ettei listalta puutu muu kuin toivomus ikuisesta maailmanrauhasta ja että lopultakin saisin joululahjaksi sen Mekanon, jota en lapsena koskaan saanut. Sen olen – lähestulkoon – jo vanhemmilleni anteeksi antanut.

Jatkoinkin ajatusketjua vähän pidemmälle ja päädyin sanomaan, että kaikkein tärkeintä taitaisi sittenkin olla, että osaisimme ja uskaltaisimme rakastaa itseämme. Olisimme armollisia itsellemme, emmekä vaatisi itseltämme mahdottomia; silloin voisimme ymmärtää, ettemme voi vaatia sitä muiltakaan.

Yhtä hyvin kuin meitä neuvotaan rakastamaan lähimmäisiämme kuin itseämme, meidän tulisi osata rakastaa itseämme kuin lähimmäisiämme. Opettelisimme kohtelemaan minäämme niin kuin toivoisimme muiden meitä kohtelevan ja hyväksymään oman itsemme puutteellisena – ylipainoisena, vinonenäisenä, hitaana tai nopeana, viisaana tai tyhmänä, ujona tai suupalttina, väsyneenä, kyllästyneenä, ylirasittuneena, iloisena, surullisena, tehokkaana tai patalaiskana.

Eikä tämä tarkoita, että kaikki hölmöilyt pitäisi itselleenkään anteeksi antaa tai lopettaa kokonaan itsensä kehittäminen, uusien asioiden opetteleminen ja eteenpäin pyrkiminen. Myös kunnianhimoista itseään saa rakastaa. Mutta myös joskus aivan käsittämättömän typerästi käyttäytyvää minää saa rakastaa, ehkä tosin vähän katuen ja toruen.

Kalenterissa on jo äitienpäivä ja isänpäivä. Joku on ehdottanut lisättäväksi läheisenpäivää. Mitäs jos lisäisimme sinne minänpäivän ja tekisimme siitä virallisen liputuspäivän?

Voisi masennuslääkkeiden menekki vähetä. Ja vihapuhe.

Lue lisää tältä bloggaajalta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Facebooktwitterlinkedinmail

Markku Tuominen

Kirjoittaja on puutteellisista lahjoistaan huolimatta soittanut ahkerasti bassoa 70-luvulta saakka ja kirjoittanut lauluja, jotka kuulostavat omissa korvissa hyviltä. Koska soittamalla ei näillä taidoilla elä, hän työskentelee markkinoinnin ja viestinnän johtamisen parissa. Koska myös se on luovaa ryhmätyötä. Tuominen toimii Accountor-konsernin brandi- ja viestintäjohtajana.